Yötöihin

Vapaaehtoisille

Yläkaupungin Yön vapaaehtoishaku kevään 2024 festareille avataan pian!

Tarjolla tulee olemaan mielenkiintoisia työtehtäviä laidasta laitaan, esimerkiksi asiakaspalvelua,  äänitekniikkaa, roudausta sekä valo- ja videokuvausta. Näiden lisäksi pääset tutustumaan festarituotantoon ja työskentelemään mukavassa porukassa. Vapaaehtoiset palkitaan karonkalla, työtodistuksella ja totta kai maittavalla purtavalla työpäivän aikana. Lisäksi koitamme lahjoa isomman palasen puraisevia vapareita erilaisilla yhteistyökumppaneiden tuotteilla…

Voit osallistua vapaaehtoiseksi juuri omalla panoksellasi, oli se sitten pienempää tai suurempaa. Teemme festaria porukalla kukin omien (super)voimiensa mukaisesti. Jos kiinnostuit, pidä silmällä Yön nettisivuja ja somekanavia, jotta saat tietää milloin vapaaehtoishaku aukeaa!

Harjoittelijoille

Yläkaupungin Yön harjoittelijahaku keväälle 2023 on avattu. Voit olla minkä tahansa alan opiskelija, vastavalmistunut, työtön tai täydentää osaamistasi oman toimen ohella. Yläkaupungin Yön hommiin on mahdollista hakeutua myös TE-palveluiden työkokeilun tai palkkatuen kautta.

Virallisen harjoittelun tai työkokeilun lisäksi Yläkaupungin Yön piiristä löytyy monia tapoja toimia kulttuurin ja taiteen parissa. Tärkeintä on motivaatio, into ja halu rakentaa yhdessä yhtä maan suurimmista ja vanhimmista kaupunkifestivaaleista! Tekemistä riittää myös syyskaudella.

Harjoittelun sisältö ja vaatimustaso voidaan muotoilla sinun kiinnostusten ja tarpeiden mukaisesti.

Harjoittelun ytimessä voi olla esimerkiksi tuotanto, eli jonkin festivaalin osa-alueen tuottaminen, tapahtuman sisäinen/ulkoinen viestintä, yhteistyökumppanuudet/sponsorien hankinta, graafinen suunnittelu, ennakkoklubin järjestäminen, vapaaehtoisten koordinointi, tapahtumien tekninen tuotanto (ääni- tai valohenkilönä toimiminen) – yhdistelmä näitä tai jokin ihan muu!

Jos kiinnostuit, ota yhteyttä [email protected]