Vaikeuksista voittoon: Yläkaupungin Yö 2024 oli täysosuma!
Festivaalilla 51 000 kävijää
Monitaiteista ja pääsymaksutonta Yläkaupungin Yötä vietettiin Jyväskylässä 17.–19.5.
Helteisessä säässä vietetty tapahtuma keräsi kolmen päivän aikana 51 000 kävijää, joka on festivaalin historian toiseksi suurin yleisömäärä. Yläkaupungin Yön historiassa ainoastaan
30-vuotisjuhlavuonna kävijäarvio on ollut isompi (55 000). Vuodesta 1992 järjestetty festivaali juhlittiin nyt 31. kerran. Festivaalin teemana oli kissat.
– Tapahtuma oli täysosuma. Viidettä vuotta mukana olleena kokonaisuutena onnistunein Yläkaupungin Yö missä olen ollut, toiminnanjohtaja Marko Kainulainen kertoo.
Suuresta yleisömäärästä huolimatta isommilta järjestyshäiriöiltä vältyttiin ja ympäristö saatiin siistiksi jo festivaalin loppuun mennessä.
Festivaalin verkkosivut kaatuivat tämän tästä viikonlopun aikana suuresta kävijämäärästä johtuen.
– Iso kiitos kuuluu tuotantotiimille, yhteistyökumppaneille, esiintyjille ja yleisölle. Aina löytyy parannettavaa ja keräämme paraikaa palautetta yleisöltä. Tuntui, että kesä alkoi tänä vuonna Yläkaupungin Yöstä ja se otettiin vastaan hymyssä suin taiteesta ja yhdessäolosta nauttien, Kainulainen jatkaa.
VASTAA KÄJIJÄKYSELYYN JA ANNA PALAUTETTA.
Kaikkien kyselyyn vastanneiden kesken arvotaan 3 kpl Yläkaupungin Yön tuotepakettia. Paketin arvo on 60€.
Lähtötilanne tähän vuoteen oli haastava yhdistyksen taloustilanteesta ja kaupungin leikkauspaineista johtuen. Vielä tammikuussa oli epävarmaa pystytäänkö festivaalia edes järjestämään.
Vuoden 2024 Yläkaupungin Yössä oli lopulta 50 virallista tapahtumapaikkaa ja 220 esitystä. Alueella nähtiin lisäksi lukuisia spontaaneja esityksiä.
Yläkaupungin Yön historiikkia ja julisteita voi tällä hetkellä ostaa festivaalin toimistolta kaupunginkirjastosta. Kirjaa ja vuoden 2024 festaripaitoja sekä KSESY:n hyväntekeväisyys paita vuoden 1992 festarin kissagrafiikalla tulee myyntiin Yön verkkokauppaan pian!
Artikkelin pääkuva: Nelli Kiviluoma