Ensi kevään Yläkaupungin Yö -festivaalin järjestäminen vaakalaudalla

21.9.2023

Tuoreen kävijätutkimuksen mukaan festivaali takoo talousalueelle jättipotin, ja kävijätyytyväisyys on huippuluokkaa. Toteutuakseen festivaali etsii itselleen uusia rahoitusmalleja ja yhteistyökumppaneita.

Toukokuun viimeisenä viikonloppuna järjestetty Yläkaupungin Yö -kaupunkifestivaali keräsi 48 000 kävijän jättiyleisön. Tapahtumasta teetettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa Salmi Eventlizer -tapahtuma-analyysi, johon vastasi 526 festivaalikävijää.

Tutkimuksen mukaan festivaalivieraat käyttivät erilaisiin palveluihin viikonlopun aikana yhteensä 1,3 miljoonaa euroa. Yläkaupungin Yön kävijätyytyväisyys on erinomaista: tyytyväisyys oli 8,8/10, ja 82 % kävijöistä suosittelisi tapahtumaa eteenpäin.

Vastausten mukaan peräti 9,7 kävijää kymmenestä osallistuisi Yläkaupungin Yöhön uudestaan. Ensi vuoden tapahtuman järjestäminen on kuitenkin tällä hetkellä epävarmaa.

– Pääsymaksuttoman festivaalin järjestäminen on pienelle taustayhdistykselle taloudellisesti todella haastavaa. Kulut ovat nousseet vuosi vuodelta muun muassa turvallisuuden, festivaali-infran ja tekniikan osalta, Yläkaupungin Yö ry:n toiminnanjohtaja Marko Kainulainen kertoo.

Yhdistys tekee nyt töitä säästöjen saamiseksi. Ensi kevään festivaalin rahoituksesta puuttuu tällä hetkellä noin 15 000 – 20 000  euroa. Toisin kuin monelle kaupallisemmalle tapahtumalle, Yläkaupungin Yö ry:lle pääsymaksuttoman jättifestivaalin järjestäminen tuottaa kuluja huomattavasti tuloja enemmän. Jos rahoitusta ei saada kasaan, saattaa edessä olla  välivuosi: sillon kevään 2025 festivaalia päästäisiin konseptoimaan rauhassa vakaammalta pohjalta.

– Festivaalia on vuosia tehty pitkälti talkoovoimin, mutta kulujen koko ajan kasvaessa tulopuoli ei ole pysynyt mukana. Olemme pystyneet järjestämään kahtena edellisvuotena ison festivaalin muun muassa yksittäisten apurahojen ansiosta. Tänä vuonna vastaavia kertaluonteisia tuloja ei ole saatu. Välivuosi ei ole ensisijainen vaihtoehto, mutta jos vaadittavaa rahoitusta ei saada kasaan, on tapahtuman tulevaisuuden turvaaminen ensisijaista, Kainulainen toteaa.

Tapahtuman pääyhteistyökumppani Jyväskylän kaupunki osallistui vuonna 2023 kumppanuussopimuksen mukaisesti festivaalin rahoitukseen 25 000 eurolla, mutta kaupungin haastavan taloustilanteen vuoksi summaan ei ole odotettavissa korotusta.

– Olemme käyneet kaupungin kanssa rakentavaa dialogia läpi kesän ja kampanjoineet jo viime vuonna rahoitusosuuden saamisesta tämän päivän vaatimalle tasolle, mutta ainakin toistaiseksi turhaan. Talousvaikutusten lisäksi erityisesti saavutettavuudestaan kiitosta saaneen Yläkaupungin Yön merkitys alueen kulttuurielämälle, lukuisille esiintyjäryhmille, yrityksille ja kaupunkilaisille on lähes mittaamaton, joten kaikki kivet käännetään ratkaisujen löytämiseksi vielä loppuvuoden aikana, Kainulainen sanoo

Päätös ensi kevään festivaalin kohtalosta tehdään viimeistään alkuvuodesta.

– Toivoisin aktiivista keskustelua ja erilaisia ehdotuksia tapahtuman turvaamiseksi. Yläkaupungin Yö etsii uusia yhteistyökumppaneita rakentamaan oman näköistään tapahtumaa tai tuomaan toimintaansa esille osana rakastettua festivaalia. Olemme avoimia kaikenlaisille yhteydenotoille, Kainulainen sanoo.

Yläkaupungin Yön toimintaa voi tukea liittymällä tukijäseneksi

Artikkelin kuva Inka Pasanen.