Jättiyleisö nautti taiteesta Yläkaupungin Yössä – kolmessa päivässä 48 000 kävijää

29.5.2023

Vuoden 2023 Yläkaupungin Yö juhlittiin viikonloppuna Jyväskylässä 26.–28.5. Kolmipäiväisen tapahtuman 53:ssa tapahtumapaikassa kävi yhteensä noin 48 000 kävijää. Kävijäarvio perustuu tapahtumapaikoista saatuihin tietoihin, viranomaisten kanssa käytyihin keskusteluihin sekä edellisvuosien lukuihin vertaamalla. Tapahtuman pääpäivänä lauantaina paikalle löysi noin 32 000 kävijää. Ihmiset löysivät sankoin joukoin esityksiin myös perjantaina ja sunnuntaina.

– Olemme todella tyytyväisiä tämän vuoden tapahtumaan ja kiitollisia kaikille osallistuneille. Yläkaupungin Yön monipäiväisyys löi kertaheitolla läpi jo viime vuonna, ja tänä vuonna alueen ravintolat raportoivat ennätysmyynneistä jo perjantaina. Esitykset olivat upeita ja ihmiset hyvällä tuulella. Mitään merkittäviä häiriöitä ei tapahtunut, toiminnanjohtaja Marko Kainulainen kertoo.

Festarikansaa Minna Canthin kadulla pimenevässä yössä. Kuva Aliina Ruuttunen.

Suurimman yksittäisen yleisömäärän, reilut 2000 ihmistä keräsi Jyväskylän kaupungin tarjoama Yonan päätöskonsertti Lounaispuistossa sunnuntaina. Isoja Yleisömääriä nähtiin ravintoloiden lisäksi muun muassa Kauppakadun block partyissa levykauppa Kaivoksen edustalla, Kaupunginkirkossa ja yliopiston tapahtumapaikoissa.

– Teimme jättitapahtumaa todella pienellä porukalla ja pitkälti talkoovoimin. Tapahtuman vapaaehtoisille kuuluu iso kiitos venymisestä ja itsensä likoon laittamisesta yleisön viihtyvyyden eteen, tuottaja Salla Lampi kommentoi.

Tämän vuoden festivaalista tehdään ensimmäistä kertaa perusteellinen kävijätutkimus, jolla pyritään palautteen keräämisen lisäksi selvittämään tapahtuman alueellista vaikuttavuutta.

Linkki kävijäkyselyyn: https://survey.salmiplatform.fi/ylakaupungin-yo/2023

Juha Hurme poltti Seitsemän veljestä -teoksen pallogrillissä Moirislammen performanssinsa päätteeksi ja grillaa makkaraa. Kuva Nelli Kiviluoma.

Artikkelin pääkuva Inka Pasanen