Yläkaupungin Yölle vuoden 2022 Suomi-palkinto – lue palkintoperusteet ja katso kuvat Säätytalon juhlallisuuksista!

1.12.2022

Jyväskyläläinen kaupunkifestivaali Yläkaupungin Yö on voittanut Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämän Suomi-palkinnon. Tämän vuoden Suomi-palkinnot jaettiin Helsingin Säätytalolla keskiviikkona 30.11. Palkinnot jakoi tiede- ja kulttuuriministeri Petri Honkonen. Palkinnon suuruus on 15 000 euroa.

– Palkinto on konkreettinen osoitus Yläkaupungin Yön valtakunnallisesta merkityksestä ja vaikuttavuudesta. Näin isoja pääsymaksuttomia tapahtumia ei tänä päivänä montaa ole. Festivaalin koko kaupungin yhteen kokoavaa taikaa tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan, Yläkaupungin Yön toiminnanjohtaja Marko Kainulainen sanoo.

Suomi-palkinto myönnetään tunnustukseksi joko merkittävästä taiteellisesta urasta, huomattavasta taiteellisesta saavutuksesta tai lupaavasta läpimurrosta. Palkinto voidaan myöntää yksittäiselle taiteilijalle, työryhmälle, yhteisölle, yritykselle tai kulttuuritapahtumalle.

Ministeri Petri Honkonen jakamassa Suomi-palkintoa Yläkaupungin Yölle. Kuva OKM.

– Suomi-palkinto on iso tunnustus Jyväskylälle, tapahtumaa järjestävälle yhdistykselle ja kaikille Yläkaupungin Yön tekijöille 30-vuotisen historian aikana. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin, yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Anniina Hartikainen iloitsee.

Vuodesta 1992 järjestetyn monitaiteisen Yläkaupungin Yön 30-vuotisjuhlafestivaali keräsi ennätysyleisön Jyväskylässä 20.–22.5.2022. Kolmipäiväisessä tapahtumassa vieraili yli 55 000ihmistä. 70:ssä tapahtumapaikassa nähtiin yhteensä 230 esitystä. Kyseessä on tapahtuman ennätysyleisö, myös tapahtumapaikkoja ja esityksiä oli enemmän kuin koskaan aiemmin festivaalin historiassa.

Suomi-palkintoja jaettiin tänä vuonna kahdeksalle taiteen alan toimijalle. Muut palkitut ovat ihmisoikeusaktivisti Ujuni Ahmed, elokuvaohjaaja ja käsikirjoittaja Alli Haapasalo, taidekuraattori Veikko Halmetoja, kuvanveistäjä Kirsi Kaulanen, näyttelijä Kaija Pakarinen, säveltäjä Sanna Salmenkallio ja lauluntekijä ja kansantaiteilija Jaakko Teppo.

Opetus- ja kulttuuriministeriö perusteli Yläkaupungin Yön saamaa tunnustusta seuraavasti:

Yläkaupungin Yö on yksi Suomen pitkäikäisimmistä ja suurimmista kaupunkifestivaaleista. Jyväskylässä vuosittain järjestettävä festivaali täytti tänä vuonna 30 vuotta.

Tapahtumaa järjestävä Yläkaupungin Yö ry on onnistunut esimerkillisesti kulttuurin saatavuuden ja saavutettavuuden edistämisessä. Yläkaupungin yö -festivaalille on vapaa pääsy. Korkeatasoinen, suomalaisten kaupunkifestivaalien joukossa poikkeuksellisen monipuolinen ohjelma on sisältänyt viime vuosina muun muassa tanssia, teatteria, performansseja, elokuvia, elävää musiikkia, sanataidetta, kuvataidetta, lastenohjelmaa, pelejä ja liikuntaa.

Festivaalin menestykseen on keskeisesti vaikuttanut Yläkaupungin Yö ry:n, kulttuurialan toimijoiden, yritysten, Jyväskylän kaupungin ja Jyväskylän yliopiston yhteistyö sekä vapaaehtoisten festivaalityöntekijöiden panos.

Palkinnot jakoi, ja lopulliset päätökset teki ministeri Petri Honkonen, mutta päätöksiä valmistelevaan raatiin kuului Honkosen lisäksi opetus- ja kulttuuriministeriöstä ylijohtaja Riitta Kaivosoja (raadin vpj) sekä johtaja Minna Karvonen (raadin sihteeri), Matti Hakamäki, Tero Koistinen, Liisa Heikkilä-Palo, Sari Kaasinen, Juho Milonoff, Kustaa H. J. Vilkuna ja Liisa Suvikumpu.

Vuoden 2022 Suomi-palkinnon saajat. Kuva OKM.

Ministeri Honkonen lukemassa Yläkaupungin Yön palkintoperusteita. Kuva OKM.

Toiminnanjohtaja Kainulaisen kiitospuhe. Kuva OKM.

OKM:n taiteen ja kulttuuriperinnön vastuualueen johtaja Minna Karvonen ja ministeri Petri Honkonen.

Kuva OKM.

Maljat Suomi-palkinnon saajille. Kuva OKM.

Juhlapäivällisen menu.