Satu Warén Yläkaupungin Yön tuottajaksi

10.12.2021

Yläkaupungin Yö lähtee 30-vuotisjuhlavuoteen tuottajanaan Satu Warén. Jyväskyläläistaustainen Warén on tehnyt Yläkaupungin Yö ry:ssä töitä tuottajan nimikkeellä jo viime kesästä alkaen. Hän aloitti yhdistyksessä ensimmäisessä työharjoittelussaan keväällä 2019, oli mukana Yläkaupungin Yön Syksyn tuotannossa syyskaudella 2020, ja toimi tuotantoassistenttina kevään 2021 festivaalissa.

Warén viimeistelee töiden ohessa kulttuurituottajan tutkintoaan Humanistisessa ammattikorkeakoulussa. Hän on valmistunut merkonomiksi vuonna 2013 ja tehnyt tämän jälkeen useamman vuoden myynti- ja kaupan alan töitä. Kulttuurialalla hän on ollut mukana muun muassa Jyrockin tuotantotiimissä.

Yhdistyksen toiminnanjohtajana jatkaa Marko Kainulainen.

Kuva, Helena Vepsäläinen.