Yläkaupungin Yö tuo lohtua Jyväskylän kaduille toukokuussa – esiintyjä- ja toripaikkahaku käynnissä

Yläkaupungin Yön esiintyjähaku ja toripaikkahaku ovat auki. Esiintyjähaku on auki helmikuun loppuun asti.
Vuoden 2026 festivaalin teema on Lohtu. Lohtua tarvitaan ajassa, jossa epävarmuus ja kuormitus koskettavat monia. Lohtu voi löytyä jaetusta kokemuksesta, taiteen herättämästä tunteesta tai ohikiitävästä kohtaamisesta kaupunkitilassa.
Festivaalin tuotantotiimi jatkaa tutulla kokoonpanolla: toiminnanjohtaja Venla Mutanen, tuottaja Salla Lampi, tuotantokoordinaattori Janina Vuoti sekä tekninen tuottaja Milla Purhonen. Tiimiä täydentää kevään aikana joukko eri alojen opiskelijoita.
– Tänä vuonna festivaalin tuotanto on aloitettu tavallista aiemmin. Tämän on mahdollistanut toiminnanjohtajan ympärivuotinen työskentely osa-aikaisesti sekä tuotantotiimin tuttuus. Haasteita taas tuo se, että rahoituspäätökset tulevat vasta helmi–maaliskuussa ja rahalliset resurssit ovat edelleen todella pienet tapahtuman kokoon nähden. Jatkuvuuden varmistamiseksi kehittämistä on tehty kaikilla osa-alueilla, esimerkiksi selkeyttämällä työntekijöiden rooleja, kertoo Mutanen.
Yläkaupungin Yön toimisto muutti alkuvuonna Jyväskylän pääkirjastolta uusiin tiloihin Yliopistonkadulle. Uudet tilat tukevat festivaalin ympärivuotista toimintaa.
Yläkaupungin Yö on kaikille avoin, maksuton ja monitaiteinen kaupunkifestivaali, joka rakentuu yhteistyöstä ja rakkaudesta taiteeseen.