Yläkaupungin Yö etsii toiminnanjohtajaa

Yläkaupungin Yö on Jyväskylässä vuosittain järjestettävä yhdistyspohjainen kaupunkifestivaali, joka avaa toukokuussa Keski-Suomen kesän festivaalikauden. Vuonna 2020 Yläkaupungin Yötä vietetään 16.5.2020. Tapahtuman monitaiteinen ja kauttaaltaan pääsymaksuton ohjelma suunnitellaan laajalle kohderyhmälle lapsista ikäihmisiin, ja tapahtumapaikkojen lähekkäinen sijainti sekä runsas päällekkäinen ohjelmatarjonta takaavat yleisölle monia vaihtoehtoja oman mielenkiinnon mukaan. Festivaalin ohjelmassa nähdään mm. tanssia, teatteria, elokuvia, performansseja, luentoja, kuvataidetta, elävää musiikkia, sanataidetta, työpajoja, lastenohjelmaa sekä pelejä ja liikuntaa. Vuonna 2019 tapahtumaan osallistui arviolta 50 000 henkeä.

Festivaali etsii nyt uutta toiminnanjohtajaa edellisen siirryttyä toisiin tehtäviin. Toiminnanjohtaja vastaa mm. tapahtuman jatkuvuudesta sekä kehittämisestä ja työskentelee yhdessä tuottajan ja/tai projektityöntekijöiden kanssa. Toiminnanjohtaja vastaa tehtävistään Yläkaupungin Yö ry:n hallitukselle. Uusi toiminnanjohtaja aloittaa työssään tammikuun alussa kokopäiväisenä tai sopimuksen mukaan. Työstä maksetaan 1 500 euron suuruinen kuukausittainen peruspalkka tammikuusta toukokuun loppuun. Palkkaukseen on mahdollista vaikuttaa onnistuneella rahoituksen suunnittelulla.

Toiminnanjohtajalta odotamme

  • Kokemusta talouden hallinnasta
  • Erinomaisia vuorovaikutustaitoja ja johtamiskokemusta
  • Tehtävään soveltuvaa korkeakoulututkintoa tai työkokemuksen kautta hankittua vastaavaa tapahtumatuotannon osaamista
  • Kulttuuri- ja festivaalikentän tuntemusta
  • Laaja-alaista tuntemusta tai kiinnostusta Jyväskylän kulttuurikenttää kohtaan

Toiminnanjohtajalle tarjoamme

  • Ammattitaitoisen ja osaavan työyhteisön
  • Mahdollisuuden vaikuttaa rahoituksen suunnittelulla palkkaukseen
  • Mahdollisuuden ideoida ja kehittää festivaalia
  • Pääsyn mukaan Yläkaupungin laajaan toimijaverkostoon

Vapaamuotoinen hakemus ansioluetteloineen tulee lähettää 14.10.2019 kello 23:59 mennessä osoitteeseen [email protected]. Haastattelut järjestetään lokakuun lopun ja marraskuun aikana.

Lisätietoja

Anniina Hartikainen
Yläkaupungin Yö ry:n puheenjohtaja
040 585 9575
[email protected]

Mette Seppälä
Varapuheenjohtaja
[email protected]