Ajankohtaista
-
Festivaalin torialue Seminaarinkadulla lauantaina 16.5.
Yläkaupungin Yön toisena päivänä festarifiilis näkyy, kuuluu ja tuoksuu myös ulkosalla. Yliopiston kampusalueella ja Lounaispuistossa järjestettävien ohjelmanumeroiden ja aktiviteettien puolesta alueella tulee liikkumaan erityisen paljon väkeä.… -
Yläkaupungin Yö tuo lohtua Jyväskylän kaduille toukokuussa – esiintyjä- ja toripaikkahaku käynnissä
Yläkaupungin Yön esiintyjähaku ja toripaikkahaku ovat auki. Esiintyjähaku on auki helmikuun loppuun asti. Vuoden 2026 festivaalin teema on Lohtu. Lohtua tarvitaan ajassa, jossa epävarmuus ja kuormitus koskettavat monia. Lohtu voi löytyä jaetusta… -
Esiintyjähaku vuodelle 2026 on auennut
Esiintyjähaku tämän vuoden Yläkaupungin Yöhön on nyt auki! Ohjelmistoon voi hakea mukaan täyttämällä esiintyjähakulomakkeen. Hakulomake on auki alle kaksi kuukautta, ja sulkeutuu siis jo helmikuun lopussa. Yläkaupungin Yö järjestetään… -
Puoli vuotta seuraavaan Yläkaupungin Yöhön
Lyttä & Tohtori Getto Yläkaupungin Yössä 2025, kuvaaja Antti Närhi Seuraava Yläkaupungin Yö järjestetään toukokuun puolivälissä, helatorstain jälkeisenä viikonloppuna 15.-16.5.2026. Aikaisempiin vuosiin verrattuna tuotannolla on… -
YLÄKAUPUNGIN YÖ AVASI KESÄKAUDEN JYVÄSKYLÄSSÄ NÄYTTÄVÄSTI
Pääsymaksutonta monitaidefestivaalia Yläkaupungin Yötä juhlittiin 16.–17.5. Jyväskylässä kesäisessä säässä. Perjantaina aamupäivällä alkanut festivaali keräsi viikonlopun aikana Yläkaupungin, Seminaarinmäen ja Älylän alueelle noin 55… -
Herkkuja, hattuja ja henkeviä kohtaamisia taas tarjolla torilla!
Perinteikäs Seminaarinkadun torialue kohoaa jälleen yläkaupungille festarikävijöitä viihdyttämään lauantaina noin puolenpäivän aikaan. Tarjolla on taas mm. thairuokaa, runsaasti kevätkääryleitä, churroja, muikkuja ja metrilakua. Torialueelta… -
Yläkaupungin Yön ohjelma valmis – luvassa yli 200 maksutonta esitystä
Pääsymaksutonta ja monitaiteista Yläkaupungin Yötä juhlitaan Jyväskylässä 16.–17.5. Kaupunkifestivaali Yläkaupungin Yö tuo toukokuun kolmantena viikonloppuna jälleen hulinaa Jyväskylän Yläkaupungin, Älylän ja Seminaarinmäen… -
Yläkaupungin Yön vapaaehtois- ja torimyyjähaku on auki – vuoden 2025 teema on Yhdessä Yössä!
Monitaiteinen ja pääsymaksuton Yläkaupungin Yö -festivaali järjestetään 16.–17. toukokuuta Jyväskylässä. Maaliskuun loppuun asti avoinna oleva esiintyjähaku on käynnistynyt vauhdikkaasti ja kerännyt jo valtavan määrän hakemuksia. Nyt… -
Hae esiintymään Yläkaupungin Yöhön!
Suomen festarikesän avaava Yläkaupungin Yö järjestetään jälleen toukokuussa, 16.-17.5.2025! Nyt juuri sinulla, kollektiivillasi, bändilläsi, anopillasi, naapurillasi, tai vaikka siskontytölläsi on mahdollisuus hakea esiintymään Yöhön… -
Yläkaupungin Yö valtaa kaupungin toukokuussa uuden toiminnanjohtajan luotsaamana
Monitaiteisen ja pääsymaksuttoman kaupunkifestivaali Yläkaupungin Yön uudeksi toiminnanjohtajaksi on valittu Venla Mutanen, joka aloittaa tehtävässään tammikuussa. Mutasella on pitkä kokemus kulttuurikentältä ja tapahtumatuotannoista. Hän on…