Yläkaupungin Yön ohjelma julkaistu – mukana 262 ohjelmanumeroa

10.4.2026

Vuodesta 1992 järjestetty pääsymaksuton kaupunkifestivaali Yläkaupungin Yö avaa festivaalikesän Jyväskylässä 15.-16.5. Tapahtuma levittäytyy 48 eri tapahtumapaikkaan, tarjoten yhteensä 262 ohjelmanumeroa. Koettavana on muun muassa musiikkia, teatteria, tanssia, sirkusta, työpajoja ja taidenäyttelyitä. Yläkaupungin Yö on Jyväskylän kaupunkikulttuurin monimuotoisin pääsymaksuton tapahtuma, jossa kokemista ja tekemistä riittää kaikenikäisille.

Kevyen musiikin tarjonta keskittyy alueen ravintoloihin, joista myös joulukuussa vakituisena keikkapaikkana sulkeutuneen Ilokivi Venuen ovet avataan Yläkaupungin Yö ry:n ja Lutakkoa pyörittävän Jyväskylän Elävän Musiikin Yhdistys Jelmu ry:n yhteisponnistuksella. Toisena isona yhteistuotantona nähdään lauantaina Alvarin aukiolla Beyond Storen 20-vuotisjuhlien kunniaksi järjestettävä ikärajaton Beyond Skate Jam -tapahtuma, joka pitää sisällään skeittikilpailujen lisäksi muun muassa graffitityöpajan ja livemusiikkia. Lounaispuiston lauantain avaa lastenmusiikkiorkesteri Loiskis, jonka jälkeen iltapäivällä Jyväskylän kaupungin järjestämällä Jyväskylä Piknikillä yleisöä tanssittaa suomidiskoklubi Jytää & Iskelmää.

Tanssia ja teatteria voi nähdä niin Toivolan vanhalla pihalla, Yliopiston rakennuksissa kuin myös kulttuuritalo Villa Ranassa. Yliopiston päärakennuksen Aallon lukusalissa voi kokea audiovisuaalisia esityksiä ja Mäki-Matin perhepuistossa kaiken ikäiset pääsevät liikkumaan sekä leikkimään. Harjulla voi ottaa osaa Luontoliiton kevätseurantaretkeen tai kokea jo legendaariseksi muodostuneen Kati Puska -performanssin. Taidetemppeli kätkee sisäänsä shakkia sekä räppiä, ja Vesilinnassa voi nauttia klassisen musiikin sävelistä. Erilaisia taidenäyttelyitä mahtuu ohjelmistoon viisitoista.